Muksujudo Hämeenlinnan Judoseurassa

Muksujudo on 5- ja 6-vuotiaille tytöille ja pojille suunniteltu, yhtenä päivänä viikossa oleva judoharjoitus. Harjoitteissa sovelletaan judon periaatteita, harjoitellaan judotekniikoissa tarvittavia motorisia liikeratoja ja opetellaan kehotuntemusta. Harjoitusten tekniikkaosuuksissa pääpaino on mattotekniikoissa (sidonnat) ja niiden soveltamisessa (käännöt ja mattorandori). Yleensä harjoitukset koostuvat monipuolisesta jumpasta, judotekniikasta, leikeistä ja peleistä yksin, parin tai ryhmän kanssa tehtynä. Muksujudoharjoittelun yksi tärkeä osa on judon käytöstapojen (kumarrukset ym) oppiminen. Lisäksi opetellaan judosanastoa, joka hyödyttää myöhempää harjoittelua. Muksujudossa opitaan keskittymään ja totutaan järjestelmälliseen harjoitteluun. 

Uusien ja jatkavien ryhmät

Muksujudoryhmiä on kaksi: uusien ja jatkavien ryhmä. Kumpaankin muksujudoryhmään mahtuu 25 innokasta muksua. Harjoitukset pidetään kerran viikossa. Kun ikää karttuu voi muksujudosta siirtyä joustavasti nappulajudoon (7- ja 8-vuotiaat). Muksujudossa ei suoriteta vöitä eikä harjoittelu ole kurssimuotoista.

Mukaan ryhmään

Muksujudoryhmät aloittavat toiminnan kaksi kertaa vuodessa (elokuussa ja tammikuussa). Mukaan pääset täyttämällä ilmoittautumiskaavakkeen tai tulemalla ensimmäisiin harjoituksiin seuran salille Paukkulan halliin, Kiekkoritarintie 7, Poltinaholle. Ota ensimmäisiin harjoituksiin mukaan kevyt ja mukava liikunta-asu, esimerkiksi verkkarit ja t-paita. Lisäksi tarvitaan pyyhe ja sandaalit. Muista pesaista jalat pukuhuoneessa ennen tatamille tuloa.

Maksut

Pari ensimmäistä harjoituskertaa ovat maksuttomia. Muksujudossa voit käydä kokeilemassa ja maksaa kausimaksun päätöksen tehtyäsi. Kausimaksuun kuuluu vakuutus harjoitteluvammojen varalta.

Judopuvun eli judogin hankkiminen tulee myös ajankohtaiseksi muutaman viikon harjoittelun jälkeen. Sen voi hankkia itse tai tilata seuran tarvikevälityksen kautta. Muksujudoikäiselle tarkoitetun judopuvun hinta on koosta riippuen noin 30- 34 euroa.

Muita maksuja ei muksujudossa tule.

Tiedustelut

Kaija Paasimaa
kaija.paasimaa@judoseura.fi
Puh. 044 531 7518

  

 


Kurssimaksut

  • Muksujudo / kausi 115 €
  • Nappulajudo / kausi 125 €
  • Judon peruskurssi 205 €
  • Kuntojudo / kausi 130 €