Kokeneemmasta ryhmästä toi Minna Lukka SM-pronssia -94 ja Marko Valmu otti niinikään SM-pronssimitalin peräti kuusi kertaa aikavälillä 1990-98. Vuosikymmenen ensimmäinen junioritähti oli Timo Metsola, joka voitti kahdesti kultaa B-nuorten SM-kisoissa. Sympaattinen ja musikaalinen Timo saavutti A-nuorissa SM-pronssia ja myös ensiesiintyminen miesten suomenmestaruuskisoissa palkittiin pronssimitalilla. Seuraavaksi alkoivat vuoden 1991 peruskurssille ilmoittautuneet tytöt tehdä ihmeitä. Sanniella Heinonen voitti A-tyttöjen Suomen mestaruuden ja siirryttyään naisten sarjoihin on hän valloitti korkeimman palkintopallin kolmesti SM-kisoissa. Sanniella oli seitsemäs vuonna 2000 opiskelijoiden MM-kisoissa ja toinen saman vuoden Finnish Judo Openissa.

Maarit Kallio oli 1990-luvun menestyksekkäin hämeenlinnalaisjudoka. Hän voitti vuoden 1994 jälkeen viisi Suomen mestaruutta, Pohjoismaiden mestaruuden 1996, useita voittoja kansainvälisissä open-turnauksissa ja ensimmäisenä suomalaisena naisena A-tason kansainvälisen turnauksen Minskissä -98. Vuoden 1999 MM-kisoissa Birminghamissa Maarit oli vaisun maajoukkueen ainoa valopilkku 9. sijallaan jääden harmittavasti vain 40 sekunnin päähän olympiapaikasta. Seuraavana vuonna hän oli yhdeksäs EM-kisoissa ja vuonna 2001 toinen Finnish Judo Openissa Tikkurilassa.

Miesten puolella Judoseuran nousevia toivoja edusti Markus Pekkola, jolla oli A-nuorten SM-kultaa vuodelta 1997, useita mitalisijoja kansainvälisistä kilpailuista ja SM-hopeaa miehistä 1999. 2000-luvun puolella Markus otti kaksi Suomen mestaruutta (2002 ja 2004) ja kakkossijan Finnish Judo Openissa 2003. Vakava sairastuminen ja loukkaantumiset haittasivat hänen valmistautumistaan Tampereen EM-kisoihin 2006 - kisat jäivätkin sitten väliin. Muita edustusvalmennettavia olivat A-nuorten SM:n saavuttanut Jukka Oratuomi, joka sijoittui kolmanneksi Finnish Judo Openissa vuonna 2000 ja voitti Suomen mestaruuden 2003. Vuoden 1998 B-juniorimestareista Jaakko Keski-Nisula voitti myös A-nuorten mestaruuden vuonna 2000, ja seuran kasvatti, Rauno Elokiuru edusti 2006 Tampereen EM-kisoissa Viroa. 

Vuoden 2005 alusta Suomen naisjudokoiden kärkikastiin kuulunut Eveliina Kallioniemi liittyi Hämeenlinnan Judoseuraan päästäkseen sensei Olli Paasimaan valmennukseen. Eveliinan tähtäin oli Tampereen EM-kisat 2006, joihin pääsy jäi todella tipalle: hän oli toinen vuoden 2005 Finnish Judo Openissa ja voitti Suomen mestaruuden 2006, mutta kansainvälisissä turnauksissa hän keräsi vähemmän pisteitä kuin Suomen edustamaan päässyt Nina Koivumäki. Kuitenkin Eve otteli World Cup -pronssia Romaniassa 2006. Ja kuin korvaukseksi EM-paikasta Eveliina voitti Pohjoismaiden mestaruuden 2006.

Oratuomen, Pekkolan ja Kallonniemen varjossa kasvoi kuitenkin uusi ykkösnyrkki, Elina Paulman, joka voitti B-tyttöjen PM-kultaa vuonna 2003, saman ikäluokan Suomen mestaruuden 2005 ja seuraavana vuonna Atytöissä sekä naisissa 2007 ja 2008. Elina valloitti myös kansainvälisen Finnish Judon Openin ykköspallin vuosina 2006 ja 2008, kun vuonna 2007 hän oli hopeasijalla. Vuoden 2009 alussa Elina vaihtoi toiseen seuraan voittaen sen nimissä SM-kultaa samana vuonna.

Kun Pekkola, Oratuomi ja Kalliomäki lopettivat kisaamisen oli seuran menestys kisatatameilla hieman vaisumpaa ja pitkälti Paulmanin varassa, mutta uuden kisaryhmän perustaminen ja Olli Paasimaan antaumuksellinen valmentaminen nostivat seuran taas kansallisella tasolla kärkikastiin. Vuonna 2006 seuralaiset ottelivat 81 mitalia kansallisissa ja sitä isommissa kisoissa. Vuonna 2007 seura oli rankingtilastossa kakkosena 146 mitalilla ja 2008 ylivoimainen ykkönen 216 mitalilla. Kevään 2009 aikana oli kamppailu jo 103 mitalia eli kahta vähemmän kuin edellisvuonna. Vuonna 2008 kilpailuihin osallistumisia oli kaikkiaan 363 . Ranking-tilastojen ykkösiä olivat 2008 E-nuorissa Sini Oinonen ja Luukas Saha, D-tytöissä Sanna Paasimaa, ja C-pojissa Semi Salmi oli kakkonen. Viime vuosina seuran uusiksi ykköskisaajiksi ovat nousseet Sampsa Koivulahti, Lalli Nuorteva ja Semi Selmi, joista kaksi ensin mainittua voittivat keväällä 2009 Pohjoismaiden mestaruuden B-pojissa. Heidän lisäkseen kisaryhmässä on kymmenkunta muuta innokasta kisaajaa ja vielä saman verran ehkä hieman vähemmän innokasta. Vuonna 2008 lyötiin uudet huikeat mitaliennätykset: 79 kultaa, 61 hopeaa ja 76 pronssia. Mitaleja otteli kaikkiaan 38 eri kisaajaa, joten menestys ei ole ollut vain muutaman yksilön varassa, siitäkin huolimatta, että useampikin kahmi yli 20 mitalia.