Seuratoiminta piristyi selvästi vuosikymmenen loppupuolella, kun Kaija ja Olli Paasimaan yhdessä ideoima muksujudo osoittautui alusta lähtien menestykseksi. Muksujudo toi seuraan paljon uusia junioreita, mutta innosti myös tatamin reunalla seisoskelevia aikuisia kokeilemaan samoihin aikoihin käynnistettyä kuntojudoa tai perinteistä aikuisten peruskurssia. Näin Hämeenlinnaan alkoi syntyä kokonaisia judoperheitä, joiden merkitys alkoi näkyä siirryttäessä 1990-luvulle. Seppo Kekäläinen jätti puheenjohtajan tehtävät vuonna 1987 Juha Ryypölle ja vielä ennen vuosikymmenen vaihdetta nuijaa ehti heilutella Matti Kerälä.
'AP Sarjanto
Istuutuessaan puheenjohtajan pallille 1990 Olli Paasimaalla oli jo selkeät suunnitelmat seuran viemiseksi eteenpäin, ja aikuisjäsenistöstä löytyi innokkaita harrastajia suunnitelmia toteuttamaan. Seuratoimintaa alettiin kehittää sen kaikilla osa-alueilla, rahan hankintaan paneuduttiin tosimielessä ja tiedotustoiminta lähti täysin uusille urille. Seuran sisäinen tiedotus koheni oman jäsenlehden myötä ja ulkoisella puolella päästiin niin radioon kuin paikallistelevisioonkin levittämään sanaa judosta. A.-P. Sarjanto avusti Hämeen Sanomien urheilutoimitusta kilpailu- uutisilla lähes viikoittain ja omat kansalliset kilpailut sekä erikoistapahtuma Judon Päivä huomioitiin laajasti kaikissa tiedotusvälineissä. Ensimmäinen oma judoleiri järjestettiin Tuomelan koululla ja vetäjäksi saatiin Jorma Kivinen. Tämän jälkeen 1990-luvulla Hämeenlinnassa jakoivat oppia myös Tetsuji Sato, Mauri Viholainen, Erkki Nupponen ja kahdesti Hiroyasu Tanayama. Hiro Tanayaman toiminta Hämeenlinnan Judoseuran hyväksi on ollut korvaamatonta hänen toimiessaan judo-opettajana, suhdetoimintamiehenä ja erilaisten näytöksien tähtiesiintyjänä. Huvitoiminnan puolella kevät ja syystapahtumat sekä junioreiden pikkujoulut saivat nyt jo vakiintuneen lopullisen muotonsa huomionosoituksineen ja palkintojenjakoineen.
40-vuotisjuhlassa Hiroyasu Tanayama
(7 dan) ja Olli Paasimaa (5 dan)
esittivät osittain asein (puukko ja
miekka) tehtävän kime-no-katan.
| Edellinen | Seuraava |